Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuustovaalit pidetään koulujen alkaessa syksyllä.

Nuorisovaltuusto on merkittävä tekijä monella paikkakunnalla, kun keskustellaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Ensimmäinen nuorisovaltuusto perustettiin Sulkavalle 2001.

Nuorisovaltuusto on se päättävä elin, jolla nuoret voivat todellakin vaikuttaa asioihin. Uusi valtuusto valitaan kerran kahdessa vuodessa, ja ehdolle kannattaa rohkeasti ryhtyä jos omaa loistavia ideoita ja aloitekykyä nuorison hyväksi.

Nuorisovaltuuston ansiota on se että Sulkavalle on aiempina vuosina saatu laadukkaita musiikkitapahtumia jne. Nuorisovaltuusto on sulkavalaisnuorten kannalta todella tärkeä asia, ja siksi onkin ensisijaisen tärkeää että valtuusto saadaan säilytettyä. Tämä vaatiikin nuorten omaa aktiivisuutta ja halua osallistua heitä koskevien asioitten päättämiseen. Aikaansaavia jäseniä tarvitaan aina.

Nuorisovaltuuston rooliin kuuluu myös antaa kunnan hallintoelimille tarvittaessa lausuntoja ja tehdä aloitteita nuorisoa koskevissa asioissa.

Koska nuorisovaltuuston toiminta on osa Sulkavan nuorisotoimen osallisuuskasvatusta, muorisovaltuustolla on ollut käytössään koordinaattorina nuorisonohjaaja Tarja Lindberg.

Kunnan yhdyshenkilö on vapaa-ajanohjaaja.

Tulevaa toimintaa:
Joulumyyjäiset
Retket (bänditapahtumat, sählyturnaus jne.)
Kevätmessut
Aloitetoiminta (osallisuus ja vaikuttaminen kunnan päätöksentekoon nuoria koskevissa asioissa)

Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2013-2014 (pdf)

Nuorisovaltuusto vv. 2017-2019

Puheenjohtaja: Tuomas Räisänen, sposti: tuomas.raisanen(a)gmail.com
Varapuheenjohtaja: Antti Seppänen, sposti: anttit.seppanen(a)gmail.com
Sihteeri: Maritza Blomerus, sposti: matitzantra(a)gmail.com
Jäsenet:
Santra Laukkanen
Marketta Auvinen
Anja Tissari
Enni Forss
Aamu Ahonen
Varajäsenet:
Essi Oinonen
Isabella Kantola

Pöytäkirja 1/2015

Pöytäkirja 2/2015

Pöytäkirja 1/2016

Pöytäkirja 2/2016

Pöytäkirja 3/2016

Pöytäkirja 4/2016

Pöytäkirja 1/2017 (pdf)
Pöytäkirja 2/2017 (pdf)
Pöytäkirja 3/2017 (pdf)
Pöytäkirja 4/2017 (pdf)

Pöytäkirja 1/2018 (pdf)